Letter

            Kirje vihdoin vastaanotettu. Kerkesin jo huolestua, kävin viime viikolla jo kyselemässä postista josko kirje olis saapunut. Harmikseni ei ollut. Tänään koetin onneani uudestaan ja aah, siellä se oli, odottamassa mua! Olin onnesta soikeana, vähintäänkin. Miten yksi kirje, yksi vain, voi tehdä noin hyvän mielen? Kirje joltain, jota en edes tunne. Joltain, joka on vankilassa tuhansien ja tuhansien kilometrien päässä....?
            Mr. Colorado vaikuttaa varsin mukavalta tyypiltä, joka toden totta sai mut hymyilemään. Tunneiksi! (Lupasi 'esittelyssä' saavansa kenet vaan hymyilemään!) Tyyppi on matkustellut ympäriinsä Eurooppaa, uskomatonta mutta totta! Suomalainen kirjekaveri on kuulemma tosi cool. Hänen sanoin:

'First allow me to say how cool it is to have someone from Finland writing me..'


            Meillä on Coloradon kanssa paljon yhteistä, siksi kirjoittaminen varmaan onkin tosi helppoa. Tunne on, kuin olis tuntenut sällin aina. Ihana tyyppi, mahtava huumorintaju välittyy pelkästä tavasta kirjoittaa. Kaikista ihanin kohta oli kirjeen loppu, jossa hän kirjoitti näin:

'But I think I'll end this letter for now, take care and be safe...'

            Tää tyyppi oikeesti sai mut hymyilemään monen tunnin ajaksi. Yksi paperi. Aah.

Colorado

             Jännitys. Musta tuntuu, että aika junnaa paikallaan. Odotanko mä viikon ja menen postisedältä kyselemään kirjeitä? Ootanko kaks? Entä jos en saakaan ikinä vastausta?


             Mä oon miettinyt sitä kirjettä Coloradolle, se tais olla aika typerä. Jaarittelua vaan. Entä jos Colorado ei tunne mua yhtä helposti lähestyttäväksi kuin mä tunsin sen kirjettäni sille kirjoittaessa? Mä tunsin sen kummallisen klikin. Coloradolle kirjottaminen tuntu ihan sikahyvältä, tuli vapautunut fiilis.

we heart it

            Moni varmasti miettii, että mikä järki on kirjoittaa monen tuhannen kilometrin päähän jollekin joka istuu vankilassa? Ensinnäkin, vaikka en olisi ajatellut juurikin vankilaan kirjoittamista, Mr.Coloradon  "tapaamisen" jälkeen olisin varmasti kirjoittanut joka tapauksessa. Jännitys ja mielenkiinto pisti mun sormet syyhyään kirjoittamiselle ja tieto siitä, että joku todella kaipaa juttuseuraa. Mulle tuli siitä törkeen hyvä olla ja se hirvee tarve saada joku muukin tuntemaan olonsa hyväksi. 

Google

             En myöskään aio olla mikään Suomalainen morsmaikku kenellekään. Oon vaan siisti frendi eri kulttuurista ja kaukaa, ison ison meren takaa. Tottakai mulla on pieni pelko, että ihastuisin, mutta kerroin kyllä molemmille että aion olla vain kaveri. Juttutyyppi. En edes laittanut itsestäni kuvaa, koska haluan tutustua tyyppiin ensin. Vaikka epäreiluahan se on, pojilla kun oli ilmoituksissaan jo kuva. Kerroin toki itsestäni muutamalla sanalla, hiusten värin yms, mutta en mitään erikoista. Moni yksityiskohta jäi sanomatta, mutta jos he vastaavat kirjeisiini, saatan ensi kirjeeseen liittää myös kuvan.
             Voisin kertoa jotain Mr. Coloradosta? Sen mitä tiedän. (Myöhemmin voin sitten verrata omia ajatuksiani hänestä faktoihin) Hänen silmänsä ja hiuksensa ovat ruskeat, hän vaikuttaa rennolta ja välittävältä tyypiltä. Hän kertoo esittelyssä paljon itsestään, perheestään ja muutenkin elämästään muurien ulkopuolella.  Hänellä on paljon samanlaisia mielenkiinnon kohteita kuin minulla, kuten piirtäminen. Hän lupaa saada kenet vain nauramaan läsnäollessaan.

Kuinka kauan joudun odottamaan mahdollista vastausta?
            

Sending letters over the sea.

       Pitkään väänneltyäni ja käänneltyäni tätä ideaa, päätin lähettää kirjeen. Etsiskelin tovin sopivaa henkilöä, tyyppiä joka olisi mielenkiintoinen juttukaveri. Niinkuin ulkomaalainen vanki ei olisi jo itsessään mielenkiintoinen.. Löysin yhden miehen, joka istuu Teksasilaisessa vankilassa murhattuaan pienen lapsen ollessaan minun ikäinen. Kirjoitin kirjeen, aloitin sen alusta, ryttäsin ja kirjoitin uudestaan. Sain sen valmiiksi. Yön yli nukuttuani avasin kirjeen, ryttäsin sen ja heitin roskakoriin. En voisi ikinä olla oma itseni jos kirjoitan miehelle, joka on tappanut pienen viattoman lapsen. En, vaikka hän vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja ajatteli asioita samoilta kannoilta kuin minä. En vain voinut.
       Plarasin nettiä tunti toisen jälkeen, aina vain uudella ja uudella sivustolla etsien uutta tyyppiä jolle kirjoittaa. Rajasin vangit nuoriin, itseäni muutamia vuosia vanhempiin miehiin. Löysin kaksi nuorta herraa, joille kirjoitin. Toinen on Nuoriherra-Texas, toinen taas Nuoriherra-Colorado. Molemmille kirjoittaessani, tunsin oloni mukavaksi. Luontevaksi. Coloradolle oli erittäin helppo kirjoittaa, kuin olisin tuntenut tyypin aina. Texasin kanssa sai jo hetken miettiä, mutta hänellekin kirjoitin muutaman sivullisen! Vein kirjeet eilen postiin. Kädet täristen sönkötin kassasedälle, että mitä pitäisi tehdä, kun olen kirjeitä lähettämässä ulkomaille. Tämä hälytti paikalle jonkun nuoremman tyypin, joka selvästi ihmetteli osotteita ja ihmeissään kyselikin, että mihin maahan nämä on menossa vaikkakin kirjekuoressa luki isolla USA.
      Illalla en meinannut enää jännitykseltä pysyä housuissani. Taahasin ja taahasin, mietin saisinko vastausta ollenkaan! Entä jos he eivät koe minua mielenkiintoiseksi juttufrendiksi? Entä jos sönkötin paperille jotain typerää jättimäisten kirjoitusvirheiden värittämänä? En voi tietää. Nyt odotan, odotan ja odotan.
       Tietääkseni kyseisen postin kulussa voi mennä muutama viikko, ottaen huomioon vastapuolen olosuhteet. Onko hänellä kirjepaperia? Kirjekuoria? Kiinnostusta? Entä jos he eivät olekaan sellaisia, minkälaisen kuvan heistä sain?  Niin.. Vaan aika voi sen kertoa.

Jännittyneenä odottaen,
Rousi