Osittain tämä epäluuloisuus varmaan johtuu ihan siitä, ettei mitenkään voi tuntea toista pelkkien kirjeiden perusteella saati sitten tietää kuinka rehellinen toinen on. Myös se vaikuttaa minuun, että varoituksia (hyvä niin) on sadellut joka suunnasta.. Kai sitä neiti Suomi oli taas hieman liikaakin varpaillaan.. Huoh.
Koko juttuhan lähti siitä, kun liityin Prison Talk -sivustolle ja sielä kaiken yötä luin muiden ihmisten kirjoitteluja ja kertomuksia ties minkälaisista tyypeistä! No, törmäsin sitten sellaiseen, että joku oli googlettanut tyyppinsä ja 'kaivellut' tietoja ja törkyä tästä.. Arvatkaa lähdinkö itsekin siihen?! Voi kyllä.... Ikinähän ei saisi uskoa mihinkään, mitä netistä lukee. Varsinkin, kun on kyse Amerikkalaisita lehtipalstoista.. Itku. No, luin sieltä sitten vaikka minkälaista törkyä A:sta ja voi kuinka ne sai mun sappeni kiehumaan. Olen koko tämän ajan toitottanut A:lle sitä, kuinka tärkeää minulle luottamus ja rehellisyys on ja nämä tekstit luettuani, uskoin täysin, että A on valehdellut minulle. *Hävettää* Kirjettäni kirjoittaessa mietin moneen kertaan, että pitäisikö vaan jättää asia siihen, eihän kaikki välttämättä totta ole jne, mutta tarpeeksi kauan kun tässä päässä ajatusta vatvoi, "päätin" että paskaahan se on jauhanut ja nyt riittää. A järkyttyi kirjeestä todella paljon, enkä ihmettele. En nyt suoraan sanoisi, että päälle olisin käynyt kuin yleinen syyttäjä vaan kysyin suoraan, että onko tämä ja tämä totta, valehtelitko? Kerroin myös kuinka sekava olo itsellä oli sillä hetkellä ja että olin pettynyt. (Niin ja asiassahan oli kyse A:n tuomiosta.. Oi luoja, voin tuntea muutaman lukijan syyttävän katseen.) Ja kuinka sairasta onkaan se, että en tuntenut vihaa tai surua siitä, että tuomioon johtavia seikkoja oltiin suurenneltu yms, vaan siitä, että A olisi valehdellut?! Uaah, joskus katson itseäni peiliin ja kysyn ääneen, että onko sulla kaikki kunnossa. Ei hyvää päivää.
A vastasi useiden viikkojen päästä näin:
"R,
Hey!! Well, I'm sorry that it took me so long to write back, but I was a bit in shock about these letters recieved from you.. 2 were all lovely and made me happy.. However the third one was a bit confusing.. I didn't lie to you.. Over here the news and internet take things out of purportion.. (Sitten pätkä liian yksityiskohtiin menevää asiaa) My love, I didn't lie to you, I swear... I told you I'd never hurt you and if I do I don't mean to.. I understand that my case sounds bad.. (Hups, jouduin tooooosi suuren osan pilkkoa pois, sorry!)
Your last letter was lovely... (Siis ne kaks muuta) And those feelings you've got for me, I've got for you..
You had a dream about me?! Let me find out I was naked!! HAHAHAH.. Joke! (Ja sitten sainkin luennon siitä, mikä on kiusaamista. Siis hänen osaltaan............. :-D)
The other day I re-read all your letters.. I smiled a lot..
My dreams.. Well, when I was 6 I wanted to be a pro football player or in the Army.. But it was the Army that I loved.. It didn't happen tough.. So now my dream is to get out, have a family, make-up for doing wrong and hopefully have a nice peaceful life.. (Puhuttiin siis unelmista, mitä halusi pienenä olla, kun kasvaa isoksi jne)
When can I get some new pics of you?! I'll send you some in about a month! (Hups, viime kuvista onkin vierähtänyt aikaa! Taitaa olla puolisen vuotta hurahtanut! Huppistaheijaa!)
But I'll let you go for now.. I love you.. Be sure to give V a big hug from me and tuck him in extra tight too!! :-)
Love, Yours Only,
A
Ouch, kuinka paha mieli tuleekin joka kerta kun lukee tuon kirjeen. Tekisi mieli kertoa koko stoori, mutta hittolainen kun en voi. A oli itsekin hieman varpaillaan sitä kirjoitellessa, ettei kerro 'liikaa' tai posti saattaisi 'hukkua' postihuoneessa... Mutta niin, rauha maassa ja neiti suomi hakkaa päätä seinään, kun on niin h-ö-l-m-ö! Mutta on siinä vaan ymmärrystä kerrakseen.
Mutta sitten jäänkin odottelemaan uutta kirjettä, jonka pitäisi ensi viikon aikana saapua (jos kaikki menee ihan putkeen!). Siihen asti, see you later! *Muisk*
-Rousi
A vastasi useiden viikkojen päästä näin:
"R,
Hey!! Well, I'm sorry that it took me so long to write back, but I was a bit in shock about these letters recieved from you.. 2 were all lovely and made me happy.. However the third one was a bit confusing.. I didn't lie to you.. Over here the news and internet take things out of purportion.. (Sitten pätkä liian yksityiskohtiin menevää asiaa) My love, I didn't lie to you, I swear... I told you I'd never hurt you and if I do I don't mean to.. I understand that my case sounds bad.. (Hups, jouduin tooooosi suuren osan pilkkoa pois, sorry!)
Your last letter was lovely... (Siis ne kaks muuta) And those feelings you've got for me, I've got for you..
You had a dream about me?! Let me find out I was naked!! HAHAHAH.. Joke! (Ja sitten sainkin luennon siitä, mikä on kiusaamista. Siis hänen osaltaan............. :-D)
The other day I re-read all your letters.. I smiled a lot..
My dreams.. Well, when I was 6 I wanted to be a pro football player or in the Army.. But it was the Army that I loved.. It didn't happen tough.. So now my dream is to get out, have a family, make-up for doing wrong and hopefully have a nice peaceful life.. (Puhuttiin siis unelmista, mitä halusi pienenä olla, kun kasvaa isoksi jne)
When can I get some new pics of you?! I'll send you some in about a month! (Hups, viime kuvista onkin vierähtänyt aikaa! Taitaa olla puolisen vuotta hurahtanut! Huppistaheijaa!)
But I'll let you go for now.. I love you.. Be sure to give V a big hug from me and tuck him in extra tight too!! :-)
Love, Yours Only,
A
Ouch, kuinka paha mieli tuleekin joka kerta kun lukee tuon kirjeen. Tekisi mieli kertoa koko stoori, mutta hittolainen kun en voi. A oli itsekin hieman varpaillaan sitä kirjoitellessa, ettei kerro 'liikaa' tai posti saattaisi 'hukkua' postihuoneessa... Mutta niin, rauha maassa ja neiti suomi hakkaa päätä seinään, kun on niin h-ö-l-m-ö! Mutta on siinä vaan ymmärrystä kerrakseen.
Mutta sitten jäänkin odottelemaan uutta kirjettä, jonka pitäisi ensi viikon aikana saapua (jos kaikki menee ihan putkeen!). Siihen asti, see you later! *Muisk*
-Rousi
Joudun pilkkomaan kommenttini kahteen pätkään. Tässä osa 1:
VastaaPoistaOlen todella pahoillani, että tämä nyt ei varmastikaan kuulosta sellaiselta kommentilta, mitä haluaisit kuulla, mutta puhun nyt kuten ajattelen. Toki en tunne tapauksen yksityiskohtia, en teitä kumpaakaan enkä kaikkea kirjeenvaihtoanne. Mielipiteeni perustuu siis vain siihen, mitä olen lukenut kirjoituksistasi ja sanotaan nyt vaikka sitten että siihen elämänkokemukseen...
Tiedät hyvin, että minä jos kuka uskon, että vanki on ihminen siinä kuin kuka muukin, virheineen ja hyvine puolineen. Mutta...
Minä en voi olla tuntematta levottomuutta kirjoituksesi takia. Reagoit ensin kuten kuka tahansa, joka lukee muuta tietoa läheisensä tekemisistä, kuin mitä hänelle on kerrottu. Sanoit itsekin, että sinä kysyit. A jos kuka on varmasti tietoinen siitä, että hyvin moni vanki pelailee pelejä, ja hänellä ei ole mitään syytä syyllistää sinua kysymyksistäsi. Ikävä kyllä, todistustaakka on tässä tilanteessa hänellä, hänen omista valinnoistaan johtuen.
Kirjoitit: “Oi luoja, voin tuntea muutaman lukijan syyttävän katseen. Ja kuinka sairasta onkaan se, että en tuntenut vihaa tai surua siitä, että tuomioon johtavia seikkoja oltiin suurenneltu yms, vaan siitä, että A olisi valehdellut?! Uaah, joskus katson itseäni peiliin ja kysyn ääneen, että onko sulla kaikki kunnossa. Ei hyvää päivää.”
Ensinnäkin, kukaan EI VOI syyttää sinua siitä, että otat asioista selvää, etkä usko kaikkea mitä sinulle sanotaan. Sinulle on suotu maalaisjärki siksi, että käytät sitä. Jos luet mediasta jotain ihan muuta, kuin mitä hän on kertonut, sinulla on oikeus kyseenalaistaa hänen kertomansa, kysyä siitä.
Minulle se, että häneltä kesti monta viikkoa vastata asiaan, on punainen lippu. En kaunistele asiaa. Toki jokainen reagoi tavallaan, mutta minusta mykkäkoulu (kirjeitsekin) on vallankäyttöä, jolla pyritään saamaan toinen tuntemaan syyllisyyttä, Ja kuinkas kävikään? Sinä tunnet syyllisyyttä asiasta, josta sinun ei tarvitse sitä tuntea.
Nyt tietenkin ajattelet, että hän tarvitsi aikaa sulatella asiaa. Tietenkin, se on luonnollista. Sen sijaan hyvä parisuhde perustuu kommunikointiin, ja sitä ei ole muutaman viikon mykkäkoulu, edes vaikeiden asioiden takia. Se on vallankäyttöä. Hän olisi voinut kertoa sinulle, että hänen pitää prosessoida asiaa ennen kuin hän voi kirjoittaa siitä, mutta jatkaa kirjoittamista muista asioista.
Tässä osa 2 kommentistani:
VastaaPoistaSanoit, ettei A uskaltanut puhua tuomiostaan kirjeessäkään juuri mitään, jos vaikka kirje päätyy jonnekin vääriin käsiin. Jos hän pelkää sen joutumista toisten vankien käsiin ainoa syy voi olla se, että uhrina on alaikäinen. Muutenhan tuomio on kyllä viranomaisten tiedossa, ei siitä pitäisi olla mitään ihmeellistä keskustella.
On äärimmäisen luonnollista, että olit vihainen siitä, että A oli mahdollisesti valehdellut sinulle. Tietenkin läheisen mahdollinen petos satuttaa enemmän kuin median mahdollisesti antama väärä tieto. Minä olen huolissani siitä, että sinä podet huonoa omatuntoa asiasta, josta ei pitäisi, ja selität nyt itsestäsi sen pahiksen tähän tarinaan, vaikka olet toiminut kuin kuka tahansa meistä.
Minäpä kerron vertailun vuoksi minun ja Antonion keskusteluista hänen rikoksistaan. Minun ei tarvinnut kysyä mitään, hän kertoi itse oma-aloitteisesti tekemisensä, nekin, joista ei tuomioita ole. Hän jätti niistä tietenkin liiat yksityiskohdat pois. Meillä kaikki kirjeet luetaan jengitiedustelun voimin, erittäin tarkasti. Hän vastasi kaikkiin kysymyksiini välittömästi, ilman suuttumista, myös siihen, kun kysyin asioista jotka ovat mediassa eri tavalla kuin hänen kertomanaan. Olen jopa pyytänyt kopion oikeudenkäyntipapereista, lukeakseni ne. Ymmärrän, ettei mistään papereista selviä koko totuus, etenkään kun myös vankilan väki on hänen tapauksessaan suojellut nahkaansa, mutta asioista on aina voitu puhua ilman sitä, että Antoniolla olisi ollut herne nenässä epäilyksieni takia. Hän on päin vastoin kehottanut ottamaan selvää, kysymään, pitämään silmät avoinna. Vaikka olemme riidelleet, kirjeet eivät koskaan ole katkolla.
Minä en mitenkään halua sanoa, että hän valehtelee, ei. Haluan vain kiinnittää huomiosi siihen, että jostain syystä sinusta tuli tässä jutussa se pahis, ja minulla se nostaa kyllä suuria kysymyksiä siitä, miksi näin on käynyt. Jos minä olisin sinä, minä pyytäisin lukeakseni oikeudenkäyntipaperit, ja muodostaisin mielipiteeni hänen vastauksensa perusteella...
Olen piinallisen tietoinen siitä miten tätimäiseltä ja kovalta kuulostan. Olen kuitenkin vain vilpittömästi huolissani siitä, että sinä käännät asiat omaksi syyksesi niin kovin helposti, ja vielä ajattelet, että muutkin (me lukijat) niin tekevät. Kaikesta huolimatta, ihan oikeasti toivon teille kaikkea hyvää!
Maria
Pakko itsekin kommentoida sen verran, että en voisi enempää olla samaa mieltä Marian kanssa!
PoistaÄlä missään nimessä itseäsi syyllistä tiedonhalustasi johtuen. Kannustan sinua etsimään tietoa lisää..
Moikka Maria!
VastaaPoistaEnsinnäkin, mulla ei ole minkäänlaisia "kriteerejä" kommenteille eli en odota pääseväni lukemaan vain niitä tsemppejä ja kehuja. :) Kommenttisi on asiallinen ja ytimekäs, se riittää ettet heittele mitä tahansa "kuraa" vaan täyttä asiaa, sitä odotan tietenkin!
Haluan myös selventää, että A ei syyttänyt minua tai "hyökännyt" millään tavalla kimppuuni tämän myötä. Kirjeeni tuli täysin puun takaa, emme ole hetkeen puhunut asiasta ja kun kirjeen sävy oli erilainen ja yllättävä, en toisaalta ihmettele hänen reaktiotaan. Mitä "aikalisään" tulee, sitä otan itsekin aika-ajoin, sillon kun tulee se hetki, ettei tiedä miten päin olisi. Joten en näe mitään pahaa siinä, että hänkin tekee niin, minusta se on suotavaa. Toki en itsekään ymmärrä, että mikä siinä vastaamisessa oli niin hankalaa.. Toisaalta, A:n tuomiokin on vielä "tuorehko", joten ehkä sekin vaikutti hänen reaktioonsa.. Voisin listata mitä vain tähän ja arvailla, mutta mitäänhän se ei auta. Ei auta kuin kysyä suoraan :) Ja nyt tunnen kuin olisin sillä tutulla puolustuskannalla, huoh. Noh, sitä en kuitenkaan hae, ehkä ennemminkin myös tällä tekstillä selvennän itsellenikin tätä asiaa!
Tarkoitin sillä, ettei A voinut kirjoittaa kaikkea (=yksityiskohtaisesti), en tiedä onko se oikeasti niin, mutta olen kuullut, ettei ole suotavaa puhua yksityiskohtaisesti tuomiostaan? (tms? Prison Talkissa yksi ruovas-henkilö niin totesi..) Ja mitä siihen tuomioon tulee, niin kyllä, uhrina oli alaikäinen. Haluan jälleen selventää, ettei A ole kuitenkaan seksirikollinen tms.
En koe olevani millään tavalla 'pahis' tässä asiassa, asiani ymmärtää tekstistä ehkä väärin. Lähinnä olin häpeissäni, etten vain kysynyt asiasta vaan raivosin kuin mielipuoli. Toki saa suuttua ja kyseenalaistaa, mutta tapoja siihenkin on monia. Omani oli mielestäni lähes lapsellinen ja se suoraan sanottuna nolotti... Ja mietin myöhemmin myös sitä, että silloin kun tuomiosta oli puhetta, (ihan kirjoittelun alussa) niin mitä "menetettävää" A:lla olisi ollut, tiesinhän valmiiksi lähtökohdat, tyyppi on tehnyt vääryyksiä ja tuomion pituudesta osasi jo päätellä, ettei ihan pikkurikoksista ollut kyse. Joten miksi vähätellä asiaa? Mutta, mahtuuhan sinne monenlaista sakkia, senhän olen jo huomannut!
Ehkä annoin itsestäni sen kuvan kirjoituksella, että koin olevani "pahis", mutta A ei missään vaiheessa mielestäni sanonut mitään sen suuntaista? Mielestäni ainakaan, avaa toki lisää silmiäni jos jotain meni ohi/ ymmärsit jonkin asian eri tavalla! :)
En tiedä, että koenko itseni liian epäluuloiseksi jos alan "vaatia" häneltä oikeudenkäyntipapereita, tokihan se kiinnostaisi, mutta... Niin.. Tokihan sekin jo kertoisi paljon, että olisiko hän valmis ne minulle toimittamaan, eikö?
En kokenut, (paitsi aamulla kun silmät ristissä tätä puoliksi luin ja puoliksi nukuin) että ilkeyttäsi mitään sanot ja kirjoituksestasi pystyy huomaamaan huolen. Kiitos siitä, ehkä välillä tarvitsenkin jonkun ravistelemaan hereille!
Nyt, kun oikein perhedyin ajattelumaailmaani (sille ajalle kun kirje saapui) niin huomaan kyllä itsekin, että herkästi lähdin "syyttelemään" itseäni, mutta jos A olisi syytellyt minua tms, olisi hälytys kellot huutaneet ja kovaa :) Tiedän myös, että saatan toisinaan ajatella enemmän sen toisen osapuolen tunteita kuin sitä, mikä on normaalia ja järkevää.
Kiitos paljon kuitenkin ja kaikkea hyvää myös teille!
-Rousi
Eikös se Life In Eden-blogin pitäjä joutunut kohtaamaan samoja asioita?
VastaaPoistaMun mielestä se ei ole relevanttia, että onko jenkeissä otsikot "raflaavia" ja "yliampuvia" - kyllä niistä asioiden (lue : rikosten) oikea laita tulee kuitenkin ilmi.
Minäkin sain tuosta tekstistäsi kuvan, että pidät itseäsi jotenkin "rikollisena" tässä, vaikka nyt toki hieman selvensit asiaa.
Mun mielestä on edelleen pelottavaa (olen siis se, joka laittoi sinulle sen pitkän kommentin muutama viikko sitten), että kuinka hyväuskoisia teistä moni tuntuu olevan. :/
Ja se, että A:n uhrina on ollut alaikäinen vaikka ei ollutkaan seksirikoksesta kyse, kuulostaa ihan kamalalta. Tai itselle tulee aina lapsiin kohdistuvista rikollisista mieleen HIRVIÖ, eikä mikään muu. Tietenkään en tiedä tapausta, mutta ilmeisesti pahasta jutusta on kyse, kun pitkää tuomiota suoritaa.
Saanko kysyä, että miten voi hyväksyä asian, jonka hän on tehnyt, kun sinulla itselläkin on lapsia?
Mullahan on tosiaan myös kirjekaveri, ja mä otin selvää mitä hän on tehnyt ennen kuin kirjoitin hänelle, koska en ikimaailmassa olis halunnut kirjoittaa ihmiselle, joka on surmannut lapsen, on pedofiili/raiskaaja tms. Ja olen myös googletellyt häntä säännöllisesti, vaikkei mulla mitään "syytä" siihen olekaan - emmehän ole mitenkään romanttisesti tekemisissä. Silti minua luonnollisesti kiinnostaa hänen case.
Nojoo, mä vain haluan ehkä sanoa, että ole varuillasi! Toki hän keksii tekosyitä ym, älä niele kaikkea kuitenkaan pureskelematta!
Hei Rousi!
VastaaPoistaMikä siellä on tilanne?
Hei, sanoisin vaan, että olen pari kertaa käynyt lukemassa tuolla sivustolla olevien tarinoita. Mielestäni osa on täysin yliampuvia, toisinaan taas turhan hyväuskoisia jne. Eli monenlaista ihmistä mahtuu joka paikkaan. En ole käynyt enää siellä pitkään aikaan, alkoi vähän ahdistaa joidenkin tarinointi erinäisistä asioista...
VastaaPoistaItse kysyin ensin ystävältäni tuomion syytä, jotka hän rehellisesti kertoi (ja jotka myös saa näkyviin ilmoituksen kautta). Myöhemmin hän vähän selvitteli asiaa, ei tietenkään kovin tarkasti asian luonteen vuoksi. Tietysti "rehti suomalainen" kävi heti Googlen kimppuun ja tarkisti asiat - siellä oli suurinpiirtein samat tiedot, vähän tarkennettuina ja pari pikku-uutista (hyvin asiallista, tämä ei ollut mikään sensaatiorikos). Ystäväni tuomittiin Three Strikes Lawn perusteella sitten yllättävän pitkäksi aikaa ja katkeruutta on ollut havaittavissa. Sitä on käsitelty pitkään ja huolella, nyt tuntuu menevän paremmin =)
Komppaan tässä nyt Mariaa, eli kerro, että haluat tietää enemmän asiasta (rikokset siis) ja ilmoita halusi nähdä asiakirjat yms. Sinulla tuntuu myös - anteeksi nyt - jotenkin olevan halu syyllistää jostain itseäsi?! Minusta turhaan, mutta olisiko aiheellista odottaa aina vaikka yksi päivä ennen kirjeen lähettämistä? :) Itselläni on hiukan sama taipumus, kirjoitan paljon ja nopeasti ja haluan kirjeen äkkiä matkaan. Sitten jälkikäteen lueskellessani (otan jäljennökset omista kirjeistäni) välillä nolottaa ihan kamalasti...
Toivottavasti asiat ovat selvinneet! Niin - en pidä itse blogia, minut tavoittaa antamastani meiliosoitteesta ja käyn myös Marian blogissa!
Asiat selvinneet! :)
Poista